11 videon sarja
Lupa auttaa! -hankkeelle videosarja YouTubeen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE on yksi hallituksen kärkihankkeista. Sen tavoitteena on luoda lapselle ja nuorelle suotuisa kasvu- ja oppimisympäristö sekä tukea perheen hyvinvointia. Lupa auttaa! -hanke oli varsinaissuomalaisten kuntien oma LAPE-hanke, joka toteutettiin vuoden 2017 maaliskuun ja vuoden 2018 joulukuun välisenä aikana. Hanketta koordinoi Raision kaupunki.
Projektin kohokohdat
-
Viestinnällisesti sopiva käsikirjoitus
-
Ketterä tuotanto sarjoittamalla sekä telepropterilla
-
Yhtenäinen visuaalinen ilme muun viestinnän kanssa
Saimme olla mukana toteuttamassa videosarjaa Lupa auttaa! -hankkeelle loppuvuodesta 2018. Videoiden aiheet käsittelevät lasten ja lapsiperheiden auttamista. Haastattelimme kuutta, eri näkökulmista aihetta lähestyvää henkilöä, minkä pohjalta toteutimme kaikkiaan 11 videota. Videosarja on katsottavissa hankkeen omalla YouTube-kanavalla.
YouTube-video tavoittaa
YouTube on internetin suosituin suoratoistovideopalvelu. Se tavoittaa viidenneksen koko maailman väestöstä. Suomessa se on toiseksi suosituin verkkosivusto, ja lähes puolet suomalaisista käyttää YouTubea viikoittain. Miksipä et siis lisäisi yrityksesi näkyvyyttä laadukkaiden videoiden avulla? Betta Digital toteuttaa niin lyhyemmät kuin pidemmät, yksittäiset kuin sarjamuotoisetkin videot. Autamme myös ideoimaan ja suunnittelemaan erilaiset toteutukset.
Videosarjan etu piilee sen kustannustehokkuudessa. Samaan tyyliin toteutettuja videoita voidaan kuvata lyhyessä ajassa useampia ja niiden editointi käy nopeasti. Kaiken lisäksi sarja mahdollistaa laadukkaan sisällön julkaisemisen tasaisin väliajoin, kuten vaikkapa yhden videon kuukaudessa. Yksi kiinnostava vaihtoehto on toteuttaa esimerkiksi yrityksen asiakasreferenssit videosarjan muodossa. Toteutimme aiemmin myös SHIFT Business Festival -haastattelut videosarjana.
Laadukas suunnittelu ja tekniset ratkaisut avuksi tiukkaan aikatauluun
Asiakkaamme toivoi videosarjan toteuttamista nopealla aikataululla: kaiken kaikkiaan videoiden tekemiseen jäi aikaa viisi viikkoa – ensitapaamisesta julkaisuun. Panostimme erityisesti suunnitteluprosessiin tehtävän läpiviemiseksi. Toteutus koostui suunnittelusta, kuvauksista ja jälkitöistä. Suunnittelimme kuvauksiin hankkeen teemaa ilmentävän taustaseinän, mikä mahdollisti videoiden yhdenmukaisuuden sekä kuvausolosuhteiden toisintamisen kuvauspaikasta riippumatta. Kuvauksia suoritettiinkin kuvattavien henkilöiden aikataulutoiveiden mukaisesti paitsi Turussa myös Helsingissä.
Haastattelimme kuvattavat henkilöt, minkä pohjalta toteutimme käsikirjoitukset videoille. Kuvausten aikana käsikirjoitukset heijastettiin kameran linssiin teleprompterilla, mikä sujuvoitti ja helpotti esiintymistä sekä nopeutti kuvausprosessia. Jälkitöinä videoihin lisättiin tekstitys ja taustamusiikki. Videot tekstitettiin, jotta niiden sisältöä voidaan seurata sellaisissakin julkaisukanavissa, joissa äänet ovat oletuksena pois päältä, kuten esimerkiksi Facebookissa. Valmiit tuotokset julkaistiin Lupa auttaa! -hankkeen YouTube-kanavalla ennen vuoden vaihtumista.