Lähetä meille viesti

    Digimarkkinointi ja sisällöntuotanto 

    Toteutamme suunnitelmallista digimarkkinointia sekä tavoitteellisia sisältöjä

    Toteutamme suunnitelmallista digimarkkinointia, jotta potentiaaliset asiakkaasi löytävät sinut. Tiedämme, miten saat parhaan hyödyn irti nettisivuistasi, sosiaalisesta mediasta, hakukoneista ja uutiskirjeistä. Loihdimme liiketoiminnallisia tavoitteitasi palvelevat sisällöt, jotka näyttävät ja kuulostavat paremmalta, kuin mitä uskalsit odottaa.  

    Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus 

    Digimarkkinointi ei ole räiskimistä. Työmme lähtökohta on, että teemme suunnitelmallisia ja tavoitteellisia toimenpiteitä. Kartoitamme yhdessä asiakkaamme kanssa, miksi markkinointia tehdään ja mitä sillä tavoitellaan. Jokaisen sosiaalisen median julkaisun, blogitekstin ja uutiskirjeen takana on tavoite. Tavoitteesi voi olla esimerkiksi myynnin kasvattaminen, työnantajamielikuvan kirkastaminen tai asiakasuskollisuuden lisääminen.  

    Emme siis tee markkinointitoimenpiteitä pelkästä tekemisen ilosta, vaan valitsemme liiketoiminnallisia tavoitteitasi aidosti tukevat ratkaisut. Autamme myös tavoitteidesi määrittämisessä ja niiden toteutumisen seurannassa. Haluamme voida olla ylpeitä oman työmme jäljestä: kun yrityksesi menestyy, me olemme onnistuneet työssämme. 

    Digimarkkinoinnin palvelumme 

    Sosiaalisen median ylläpito 

    Pidämme sosiaalisen median kanavasi aktiivisina tavoitteellisilla ja harkituilla julkaisuilla. Voit ulkoistaa meille koko sosiaalisen median ylläpitosi tai pienempiä kokonaisuuksia.

    Sosiaalisen median mainonta

    Tunnemme sosiaalisen median lainalaisuudet, ja olemme kartalla sen alati muuttuvassa maailmassa. Suosittelemme yrityksellesi kannattavimpia tapoja näkyä ja mainostaa sosiaalisen median kanavissa. Voit luottaa siihen, että käytämme mainosbudjettisi järkevästi.  

    Hakukoneoptimointi ja -mainonta 

    Autamme yritystäsi ottamaan hakukoneet haltuun täsmällisellä avainsanojen analyysilla, laadukkailla ja optimoiduilla sisällöillä sekä huolella suunnitellulla hakukonemainonnalla.

    Sisällöntuotanto 

    Mutoilemme asiasi sujuvaksi, oikeakieliseksi ja edustavaksi tekstiksi. Hallitsemme eri tekstilajit aina lyhyistä mainosteksteistä pitkiin artikkeleihin. Tarvittaessa saat kauttamme myös käännökset haluamillesi kielille.   

    Uutiskirjeet ja automaatiot 

    Sähköpostimarkkinoinnin automaatio tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia niin uusasiakashankintaan kuin asiakassuhteiden ylläpitoonkin. Hyvin suunniteltu automaatio palvelee pitkään ja helpottaa markkinointi-, viestintä- sekä myyntityötäsi. 

    Viestintä- ja
    markkinointisuunnitelmat 

    Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – eikä tämä ole pelkkää sanahelinää. Koostamme kokonaisvaltaiset, tarkkaan harkitut mutta kuitenkin riittävän joustavat suunnitelmat yrityksesi viestinnän ja markkinoinnin tulevaisuudesta.

    Meidän alaamme on vaikea ymmärtää

    Yksi parhaista asioista työssämme on, kun asiakkaamme myöntää yllättyneensä siitä, miten olemme voineet muotoilla sanoiksi juuri oikean viestin. Ymmärrämme, että saatat nyt ajatella samoin kuin monet muutkin asiakkaamme yhteistyömme aluksi: “Meidän alaamme on vaikea ymmärtää.” Juuri se on kuitenkin meidän ammattitaitoamme: toisten yritysten liiketoimintaan sukeltaminen siten, että pystymme tuottamaan sisältöjä ja markkinointia, kuin kyseessä olisi oma yrityksemme.  

    Kuuntelemme sinua tarkasti, havainnoimme edustamasi yrityksen liiketoimintaa ja esitämme tarkentavia kysymyksiä. Olemme tarkkaavaisempia kuin uskotkaan, ja siksi voit kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä, miten hyvin omaksumme asiasi. Työskentelemme oman organisaatiosi jatkeena, joten tiedät aina, missä digimarkkinoinnissasi mennään.  

    Tavoitteellinen sisältö ohjaa oikeat liidit verkkosivuille

    Sisältö – miksi se oikeastaan onkaan tärkeää? Hakukonenäkyvyyden kannalta sisältö on elinehto: ilman hyvin rakennettua sisältöä ei heru hakukonenäkyvyyttä. Sisällöllä on kuitenkin monta muutakin liiketoiminnallisesti oleellista tehtävää.

      Lähetä Marenalle viesti

      Haluaisitko kysyä jotain digimarkkinoinnista? Kerron mielellään lisää!

      Marena Ahonen

      Marena Ahonen

      Digimarkkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
      +358 50 4313 222

        Lähetä Marenalle viesti